Mulla on paha taipumus innostua jostain, tehdä/syödä/puhua siitä non-stop muutama kuukausi, kunnes innostus lopahtaa ja kyseinen toiminto jää pöytälaatikkoon odottamaan. Viime vuoden marraskuussa innostuin tekemään käsitöitä, mitä en ollut pariin vuoteen tehnyt lainkaan. Viimeisen 2,5 kuukauden aikana puikoilta ja virkkuukoukuilta on kimmonnut mm. 2 laukkua, 3 paria tumppuja, 2 kaulaliinaa/huivia, 1 pipo sekä kynsikkäät.
Käsillätekemisen pakkomielle toimii myös loistavana sisäisenä motivaattorina ("kun käyt jumpassa/syöt aamupuurosi/siivoat/saat tämän Excelin valmiiksi, pääset illalla kutomaan sitä huivia"). Toivoa sopii, että kimmoke pysyy kimmoisana vielä hetken, koska varovaisen laskutoimituksen mukaan olen ostanut samana aikana n. 45 kerää lankaa sekä 7 käsityölehteä. 
Oheisen laukun malli löytyi yhdestä näistä lehdistä. Siinä se oli koristeltu puhekuplamaisella huhuu-huopapalasella ja virkattu sinisestä langasta, mutta koska olen näin ällistyttävän luova ja poikkitaiteellinen, otin käyttöön vihreän Mambo-langan, punoin mukaan pienen nauhan & tein tupsun. Muumimukit mukana hahmottamassa laukun kokoa. Tein samasta langasta myös lapaset (kuvaan kun löydän ne), sekä vihreänä että punaisena, ja punaisen kaveriksi kudoin lämpimän kaulaliinan, mikä johti taas... And so it goes.

Jotenkin tutulta kuulostaa tuo ensimmäinen lause... ;) Makean laukun olet väsännyt, värikin on oikein kiva. Osaisipa/viitsisipä itsekin! Langat on vaan aika kalliita, huoh.
VastaaPoistaTutun kuuloista täälläkin ;) Tosin minuun verrattuna olet pitkäjänteinen: innostun nopeasti mutta kun käsitän, minkä työmäärän joku asia vaatii saatan unohtaa sen pian.
VastaaPoistaJa käsitöiden kanssa on aivan sama juttu: tuolla korissa odottelee 15 cm pituiseksi virkattu hameen tekele, mutta todennäköisesti saa odotella vielä ensi talvea. Kuka nyt villaista hametta keväällä (kesällä) pitäisi... Mutta tuo laukku on kyllä hieno!
Jes, minäkin tiedän tuon tunteen kun homma lähtee hanskasta... Mäkään en ollut ainakaan kolmeen vuoteen kutonut sukkaa, mutta eilen aloin. Ja kaikki lähti heti käsistä, tulee kuvioneuletta ja vahvistettua kantapäätä... Siis eihän nyt vähemmällä voi aloittaa =)
VastaaPoistaSilvara, no niinhän se on. Ei kannata mitään itse tehdä säästääkseen, ja tähän harrastukseen saa myös kulumaan pitkän pennin.
VastaaPoistaElina, 15 cm on jo kovasti alkua ;)
Soikka, sukat on mulla (ala-asteen hienoja - not - räpellyksiä lukuunottamatta) vielä tekemättä. Ehkä täytyy tarttua siihenkin - kun innostuu :)