Joo joo, täällä(kin) ollaan

On se ihme, miten saamaton voi olla. Tai kai siihen olisi pitänyt jo 30+ vuoden syvällä kokemuksen rintaäänellä tottua, mutta kun ei.

No, privarintamalla tapahtunutta:

(yes, I like lists)

- olen kutonut yhden liivin ja toisen puolislipoverihässäkän. Näistä väärän kokoisia ovat - you guessed it - yksi liivi ja yksi puolislipoverihässäkkä.

Aloitin tänään Puro-langasta, jota jokainen itseään kunnioittava wanna-be-käsityöläinen tuntuu tällä haavaa työstävän, toisen slipoverin.

Annan siis slipoveriminälleni uuden mahdollisuuden. Voin sitten mennä vaikkapa sen kanssa töihin ja odottaa, keksiikö joku sanoa "ottaa slipoverin pois...". Luultavasti ei keksi.

- olen onnistunut hukkaamaan autoni ja kaiken mukana kulkeneen maallisen omaisuuteni viikonloppureissulla Päijät-Hämeessä. Don´t ask.

- olen erittäin onnistuneesti vältellyt kaikenlaista siivoukseen, vaatteiden huoltoon ja kodinhoitoon liittyviä toimia useamman viikon.

Conclusion: tarvitsen vaimon.

Tai äidin.

Mutta epäilen, että vaimo kävisi viime kädessä vähemmän hermoille.

(Note to self: katsele L-koodia useammin. )

- olen harrastanut liikuntaa niin, että olen telonut varpaani 2 kertaa uintitreeneissä, selkäni pariksi päiväksi yli-innokkaan pump-tunnin jälkeen ja hankkinut komean kokoelman rakkoja jalkoihin sisäänajaessani uusia sisäliikkakenkiä (huom! tosinaiset eivät käytä pienempiä kenkiä kuin 42)

- olen keksinyt monia tekosyitä täydentää vaatekaappiani uusilla liikuntavermeillä.

Kyllä, tarvitsen uudet tuulen-, veden-, rännän- ja tsunaminkestävät ulkoliikuntahousut siltä varalta, että eksyn joskus ulos pimeällä (oikeasti ulkoliikuntakauteni on huhtikuusta syyskuuhun).

Ja uuden kivan värisen pipon, joka sopii ulkoilutoppatakkiin (jota en myöskään käytä ennen huhtikuuta, jolloin se on liian kuuma ja joudun ostamaan uuden).

- olen myös pudottanut lisää painoa. Helmikuun alusta tällä haavaa -31.6 kg.

Ja olenko tyytyväinen? En tietenkään!

Huumaava itsekritiikki ja ikuinen ylisuorittaminen kunniaan!

Viimeisen 6 viikon aikana vaaka ei ole liikahtanut mihinkään, mikä saa aikaan lähes epätoivoista liikuntahässäköintiä (in a GoGo near you) sekä enkelitjademonitmaista itsekieltäytymistä ruokien suhteen.

Personal trainer, where art thou?

Gaaddämit.

The end justifies the means?

Havahduin pari päivää sitten siihen, että mulla ei todellakaan ole ollut pitkään aikaan nälkä. En myöskään jaksa oikein pureskella, joten ostan kotiin lähinnä nestemäistä ravintoa, joka on helppo kaataa sukkana kurkusta läpi koneen ääressä (ref: nyt). Jos Sodexoa ei olisi, ravitsemustilani olisi surkean sijaan katastrofaalinen. Jännitysniska ja stressipäänsärky ovat jokapäiväisiä kavereita.

Kun aamulla herää, ei ole levännyt olo, koska on yöllä ponkaissut pystyyn väh. 2 krt, ja päivän minuuttiaikataulu pörähtää käyntiin per heti.

Lisäksi havahduin siihen, että olen viikossa laihtunut melkein 3 kg. Totaalisaldoksi tulee siis öbaut -16 kg helmikuun alusta, mikä on tietenkin sinällään kunnioitettava saavutus (tosin vaaka on saanut minulta painekuoriaisen pureman ja näyttää ihan mitä sattuu toistuvissa kontrollipunnituksissa). Mutta tiputanko painoa mielummin syömällä terveellisesti ja liikkumalla kohtuudella kuin kiristämällä ressikerrointa ja laukkaamalla itseni näännyksiin (ref: otsikko).

Lisäksi pää ei oikeasti enää toimi.

Oiskohan huomena kivoja pumppitunteja?

Ai niin, ja kahden viikon sisään koko sittana olis niin kun ohitse.

Must on tullu... urheiluvammainen

Olin tänään puolen päivän työpalaverimatkalla Tukholmassa (jonne pääsee Tampereelta paljon nopeammin, kätevämmin ja rauhallisemmin kuin pääkaupunkiseudulle), kun vanha (viime viikkoinen) urhailuvamma alkoi taas nostaa rumaa (kanta)päätään.

Viime viikon 2 bodypump-tuntia, pilates (jolloin pystyin tuskin seisomaan kunnolla molemmilla jaloilla) sekä yht. 3 tunnin ulkoilulenkkiä ovat saaneet molemmat jalat rakoille, toisen jalan joko tulehtumaan tai muuten vain tuleen ja toisen kantapään araksi. Talk about keeping fit. Lohdutin urheilun uuvuttamaa kroppaani jo viikonloppuna ostamalla itselleni Adidaksen valkoiset tennarit (joita vaan alkoi tehdä mieli) sekä kunnon salihanskat pump-tunteja varten, mutta lahjus ei selvästikään toiminut. Ja huom! Tosinaiset eivät ostaa miesten L-kokoa pienempiä salihanskoja, siitä lähdetään. Isokourainen, minäkö?

Innostuin viikonloppuna poikkeuksellisesti myös siivoamaan huomatessani, että se pitää sormet kiireisinä ja tyhjentää päätä lähes liikunnan veroisesti, ja päädyin lopulta viemään vaatekaapista keräykseen 3 muovipussillista vaatteita ja 10 (!!) paria kenkiä. Aika yllättävää, koska vielä pari päivää sitten olisin voinut vannoa, että omistan n. 10 paria kenkiä. Lajittelun tiimoilta siivosin sitten hieman vaatehuonetta, lankkasin kaikki sitä kaipaavat kengät ja asettelin ne taisteluasetelmaan, josta on realistisia mahdollisuuksia löytääkin jotain (paitsi että heti tänä aamuna valitsin selkeästikin väärät business-kengät jalkaan, ja sain tuskissani kipittää kentältä autoon).

Nyt pitäisi enää saada autoon vaihdettua talvitassut kesäisempiin. Onko vapaaehtoisia Vianorin rangashotellille lähtijöitä?

[Pikaedit: Lääkäri kertoi kantapään olleen tulehtunut, joten viikko liikuntakieltoa ja antibiootit mukaan. Hyvä kun ei saikkulappua läpännyt kaupan päälle, mutta kielsin kun en sitä voisi käyttää kuitenkaan.]

Epätodellista

Onpa häsää.

Tällä viikolla olen tehnyt hiki hatussa töitä, vääntänyt Exceliä, analysoinut, tsekannut, ajatellut ja suunnitellut tulevaa ja mennyttä (wau!). Sen lisäksi olen käynyt taas salilla normimalliin ja saanut päkkini (tai sen, josta tulee se, kunhan jatkan käymistä) täysin jumiin.

Viikon by far järkyttävin uutinen oli kuitenkin lääkärisedän sivukommentti siihen, kun kerroin sekaisesta vatsastani ja muuttuneesta ruokavaliosta. Hän epäili, että mulla vois olla keliakia - kääk! Asiasta kaverilleni, jolta ko. ruoka-ainerajoite löytyy jo, angstaillessani hän kertoi oireensa ennen keliakian toteamista olleen hyvin samankaltaisia. Kaveri tiesi myös kertoa, että diabetes ja kelikia ovat samojen geenivirheiden aiheuttamia (huomatkaa selitykseni tieteellinen tarkkuustaso), ja siksi toisen esiintyminen suvussa on hyvä indikaatio myös toiselle. No, jos jompi kumpi näistä pitäisi valita (niin kuin usein elämässä käy, kun Jumala, jumala tai Bon Jovi tätä tiedustelee), ottaisin diabetesta mielummin kuitenkin sen keliakian. Eli aina voi mennä huonommin.

Lääkäri laittoi lähetteen labraan kokeisiin, jossa mm. verestä otettavien geenikokeiden ja nimeltämainitsemattomien ekskrementtieni tutkiskelun jälkeen tuomio voidaan lausua.

Suhtaudun asiaan aikuismaisella tyyneydellä ja harkitsen kokeisiin menemistä keväällä (2010).

Luettavaa

Nappasin pari pokkaria mukaani Suomalaisesta.

Leena Landerin kirjoista olen lukenut aikaisemmin vain teoksen Tulkoon myrsky, mutta se oli yksi parhaimmista lukemistani kirjoista at the time, joten odotukset Käskylle ovat korkealla. Kummastakin kirjasta on taidettu jo tehdä leffaversio, mutta tapani mukaan valitsen mielummin kirjan.

Toinen hihaan tarttunut opus oli jo nimensä mukaisesti listaus asioista, jotka kirjoittajia ottavat kupoliin. Työnäyte:

Samaa kuraa löytyy myös blogin muodossa.

Muutama asia tuntuu kuitenkin unohtuneen, joten lisään ne tähän (copyright Loviisa):

Kiihdytyskaistan pappa-autoilijat
Älä nyt herranjumala setä lähde sillä -85 Saabillasi taajaman ulkopuolelle, jos et uskalla ajaa yli neljääkymppiä. Se on KIIHDYTYSKAISTA, ei ajan-rauhallisesti-ja-koitan-päästä-liikenteeseen -mukaan-vaikka-luultavasti-jään-taas-parkkiin-kaistan-päähän -kaista.

Circuit-tuntien tumpelot

Älä tule tunnille, jos et ole oppinut seuraavia perussääntöjä:

- Älä kanna pulloa mukanasi laitteilla. Ei sitä sun hikistä vettäs kukaan vie.
- Pyydä ohjaajaa neuvomaan tarvittaessa ennen tuntia tai seuraa edelläsi menijää, mutta älä kitise ja huuda joka jumalan laitteella ohjaajaa näyttämään, miten liike tehdään. Ja jos ohjaaja erikseen kysyy, kuka on ekaa kertaa ja osaako kaikki laitteet, SANO JOTAIN TUMPPU.
- Jos et osaa lukea kelloa, jätä tulematta. Älä tule viime tingassa kun paikat on jo jaettu ja sinun vuoksesi joudutaan improvisoimaan.
- Älä jää laitteelle asumaan ja huokailemaan. LIIKU PORKKANA. Se on KIERTOrataharjoittelua. Kuntosali on erikseen.

Sisällä tupakoitsijat
On se nyt jumankauta ettei kerrostalojen tupakkaterroristeja saada kuriin. Hyi tuplayök, kuka haluaa asua tupakalta haisevalta asunnossa. Ja se hajuhan pysyy siellä vaikka kaikki pinnat pestäisiin tai vaihdettaisiin. Voin kertoa, että kukaan tupakoimaton ei osta sitä kämppää enää.

TV-shopin huijarivempeleet
Uskooko joku aikuinen ihminen ihan oikeasti, että saunavyö maagisesti sulattaa ne jenkkakahvat tai 5 kertaa 3 minuutin sarjaa viikossa Magic Abdominal Superduper -koneella riittää liikunnaksi? Ihan yhtä suurella todennäköisyydellä kuin että ne mineraalimeikit, joita ostat sieltä ylihintaan, tekee sut edes ihmisen näköiseksi. Ja ne keittiölaitteet... ARGH.

Valittaminen
Ja huom, valittamisessakin on eri tasoja. "Voi kun maito on kallistunut taas 5 senttiä litra ja Ridge-Petteri sai tarhassa korvatulehduksen" -> mielikuvituksettomat lällärivalittajat. "Miksi ruoka ei riitä kaikille maailman lapsille ja onneksi minun ostamani hamppukassi voi pelastaa planeetan." -> tunkionvihreät vanhat hipit. "Eturauhastulehdukseni uusi viime kuussa ja nyt on muijakin jättämässä kun en jaksa luoda lumia joka aamu talon pihasta." -> liian syvälle henkilökohtaisuksiin menevät kitisijät.

Ei mulla muuta tänään.

Kevään ykkösprojektini

Viimeiset 3+ viikkoa olen noudattanut tiukkaa, voisi jopa sanoa jyrkkää, rutiinia.

Ma: Muokkaus-ysäri-sivuviereen-v-askel-lihaskunto-aerobic tai circuit-tunti
Ke. Pilates-tunti
Pe: Salitreeni tai combat-tunti
Su: Circuit-tunti

Lisäksi olen vahtinut jokaista suupalaani, ja voin luottamuksella kertoa, että muutos entiseen ruokavalioon on irtokarkkiaddiktoituneelle iltanapostelijalle ollut valtaisa.

Olen myös ottanut käyttöön vanhan kunnon julkinen nöyryytys -taktiikan, ja kertonut käytännössä kaikille kavereille ja hehkuttanut myös töissä uutta terveellistä elämäntapaani. Liityin myös ryhmään (vaikka en mikään ryhmäihminen olekaan), jossa ahdistetaan, kannustetaan ja motivoidaan ihmisiä kohottamaan kuntoaan ja parantamaan elämäntapojaan, ja kalenterini täyttyi tämän jälkeen erittäin tehokkaasti kaiken maailman lääkärin ja ravintoterapeutin luennoista, terveydenhoitajavisiiteistä ja motivaatiopuheista. Ei jää ainakaan yrityksestä tai panostuksesta kiinni tämä homma. Valitettavasti en ole juurikaan eroa huomannut viimeisten viikkojen lähes ylimaailmallisesta panostuksesta huolimatta. Kolme viikkoa on toki lyhyt aika elämän mullistavalle muutokselle, mutta kyllähän jotain pitäisi jo tapahtua - eikö?

Eräs saamani neuvo on se, että liikuntaharrastukseni tapahtuu tällä hetkellä liian kovalla sykealueella, jolloin perusrasvanpoltto jää tapahtumatta. Toki kestävyyden ja lihaskunnon parantuminen on to-do-listalla myös, mutta ennen habojen, pohkeiden ja muiden muskuloiden esiinpullistumista täytyisi päälikerrosta hieman trimmata.

Järjestetäänpäs kilpailu (tai niin kuin yleensä naputtelen, kilapilu): parhaat neuvot, motivaatiopläjäykset ja vinkkilinkkipinkitykset palkitaan positiivissävytteisin verbaaliakrobatiaviestein. Kaikkiahan kiinnostaa yksi painostaan ja liikuntaharrastuksestaan urputtava bloggaaja lisää. In a blog near you.

Kuva.

Tyhjä ruutu

Digiboksini sai hetkellisen mielenhäiriön parisen viikkoa sitten. Oireet alkoivat boksin näytön sekoamisella, jatkuivat kanavahaun ja kellon hidastumisella ja päättyivät siihen, ettei boksi enää nauhoittanut mitään ollessaan kiinni tai mennyt ajastuksella kiinni, jos avasin sen nauhoittamaan. Tämä kaikki siis laitteelta, jonka ostin vajaat 12 kk sitten, ja jonka pitäisi pystyä nauhoittamaan jopa 2 kanavaa samanaikaisesti kun kanavasurffaan loppuja 10 kanavaa löytämättä mitään katsottavaa.

Vein siis masiinan korjattavaksi.

Kodinkoneliikkeen setä ehdotti, että veisin boksin itse jossain Pirkkahallin lähestöllä sijaitsevaan korjauskeskukseen asti, jolloin korjaaminen tapahtuisi huomattavasti nopeammin. Hpmp. Kostona omasta laiskuudestani elän siis vielä seuraavat 2-3 viikkoa boksitonta elämää.

Kaikkea hyödyllistä ehtiikin tehdä ilman olohuoneen nurkassa surisevaa sähkösyöppöä. Esim. lukea kirjoja, kuunnella musiikkia, käydä harrastamassa liikuntaa tai tehdä ruokaa. Täysin tarpeettomia ja hyödyttömiä asioita siis tyystin. Tai aloittaa 2 uutta käsityötä ja jopa saada yhden edellisen valmiiksi. Tai ottaa pitkiä tirsoja, mikä kuulostaa jo lupaavammalta. Tai stalkkailla lempisarjojensa näyttelijöitä youtubessa, soitella kavereille ja juoruilla puhelimessa muista kavereista. Tai surffailla nettikaupoissa.

Viime päivien ohjelmatarjonta on näyttänyt päivä päivältä paremmalta. Miten selvisinkään viikonlopusta näkemättä Kolmosen perjantai-illan huippujännäriä Alien vs. Predator? Tai Ylen dokumenttia Brasilian sademetsässä paikallisten lannevaateinkkarien kanssa elävästä brittiupseerista? Puhumattakaan Nelosen sunnuntaisista Frazier-maratooneista. Argh.

Epätodellista

Kertokaapa mulle, millä logiikalla naimisiinmeno on jonkun mielestä suurempi sitoutuminen kuin yhteen muuttaminen tai jälkikasvun hankinta? Eikös parisuhteessa eläminen ja yhdessäolo konkretisoidu juurikin silloin, kun hynttyyt laitetaan yhteen ja sähkölaskut alkavat tippumaan samasta postilaatikosta? Ja eikös parisuhteessa nyt yleensä (ihan alkuvaiheiden jälkeen) olla tosissaan, eikä vain päivä tai viikko kerrallaan, joten sitoutuminen on aikaslailla itsestäänselvyys?

En millään ymmärrä pareja, jotka asuvat ja ovat olleet yhdessä vuosikausia, mutta eivät tiedä, ovatko "valmiita" naimisiin. Muuttuuko parisuhde ja sen vaatimukset sormusten myötä? Tuleeko elämästä sitten vakavampaa ja aikuisempaa? Voin ihan pikkuvinkkinä kertoa, että avoliitosta eroaminen ja yhteisten lusikoiden jakaminen on paljon hankalampaa ja raastavampaa kuin avioliitosta, jos on tehty avioehto - tai vaikka ei olisikaan, niin jaolle on selkeät pelisäännöt ja prosessit.

Ja sitten kun tehdään lapsia, niin edelleenkin naimisiinmeno voi olla liian "iso askel". Voi härregyyd. Lapset ne vasta parin yhdessä pitävät arkkuun ja graniittipaasiin asti, ei edelleenkään se metallinen rinkula sormessa.

Onko se se avioliiton yhteiskunnallisesti tunnustettu asema, joka jänskättää? Vai aviomieheen ja -vaimoon liittyvät yleiset mielikuvat ja odotukset? Miksi muuttaa yhteen ja tehdä lapsia, jos ei olla niin "varmoja", ettei voida mennä naimisiin? En tarkoita tässä heitä, jotka muuten päättävät olla menemättä naimisiin, vaan näitä jahkailijoita, jotka pelkäävät "itsenäisyytensä" tai "oman elämänsä menettämistä" ym bullshittiä. Mitään sukupuolta suoraan mainitsematta.

Tuttavan mies perui häät kuukausi etukäteen, koska 6 vuoden yhteiselon ja -asumisen jälkeen pelkää menettävänsä itsenäisyytensä eikä ole varma, haluaako sittenkään sitoutua avioliittoon. Ei jumalauta.