perjantai 20. helmikuuta 2009

Kevään ykkösprojektini


Viimeiset 3+ viikkoa olen noudattanut tiukkaa, voisi jopa sanoa jyrkkää, rutiinia.

Ma: Muokkaus-ysäri-sivuviereen-v-askel-lihaskunto-aerobic tai circuit-tunti
Ke. Pilates-tunti
Pe: Salitreeni tai combat-tunti
Su: Circuit-tunti

Lisäksi olen vahtinut jokaista suupalaani, ja voin luottamuksella kertoa, että muutos entiseen ruokavalioon on irtokarkkiaddiktoituneelle iltanapostelijalle ollut valtaisa.

Olen myös ottanut käyttöön vanhan kunnon julkinen nöyryytys -taktiikan, ja kertonut käytännössä kaikille kavereille ja hehkuttanut myös töissä uutta terveellistä elämäntapaani. Liityin myös ryhmään (vaikka en mikään ryhmäihminen olekaan), jossa ahdistetaan, kannustetaan ja motivoidaan ihmisiä kohottamaan kuntoaan ja parantamaan elämäntapojaan, ja kalenterini täyttyi tämän jälkeen erittäin tehokkaasti kaiken maailman lääkärin ja ravintoterapeutin luennoista, terveydenhoitajavisiiteistä ja motivaatiopuheista. Ei jää ainakaan yrityksestä tai panostuksesta kiinni tämä homma. Valitettavasti en ole juurikaan eroa huomannut viimeisten viikkojen lähes ylimaailmallisesta panostuksesta huolimatta. Kolme viikkoa on toki lyhyt aika elämän mullistavalle muutokselle, mutta kyllähän jotain pitäisi jo tapahtua - eikö?
Eräs saamani neuvo on se, että liikuntaharrastukseni tapahtuu tällä hetkellä liian kovalla sykealueella, jolloin perusrasvanpoltto jää tapahtumatta. Toki kestävyyden ja lihaskunnon parantuminen on to-do-listalla myös, mutta ennen habojen, pohkeiden ja muiden muskuloiden esiinpullistumista täytyisi päälikerrosta hieman trimmata.

Järjestetäänpäs kilpailu (tai niin kuin yleensä naputtelen, kilapilu): parhaat neuvot, motivaatiopläjäykset ja vinkkilinkkipinkitykset palkitaan positiivissävytteisin verbaaliakrobatiaviestein. Kaikkiahan kiinnostaa yksi painostaan ja liikuntaharrastuksestaan urputtava bloggaaja lisää. In a blog near you.
Kuva.

6 kommenttia:

  1. Haa! Minun uudenvuodenlupaukseni oli etta salilla aletaan kayda vahintaan kolme kertaa viikossa. Syodaan terveellisesti ja vahan vahemman kuin ennen. Ja olen pitanyt lupaukseni. --- Mitaan ei kuitenkaan nay! Tunnen itseni energisemmaksi ja muutenkin olo on parempi, mutta koko tai paino ei kylla ole muuttunut yhtaan. Eli kun kuulet jotain hyvia vinkkeja niin jaa ne ihmeessa taalla!

    VastaaPoista
  2. Aerobista, aerobista, aerobista. Sillä ne kilot lähtee. Plus tietysti noita edellämainittuja. Suosittelen esimerkiksi sauvakävelyä, tehokasta kuin mikä (ja kehtaa nykyään harrastaa myös päivänvalossa).

    Oma elämänmuutosprojektini on kohta parin vuoden mittainen ja tällä menolla olen rantakunnossa vuonna 2010 ;)

    VastaaPoista
  3. Ja suosittelisin menemään myös sinne salin puolelle liikuttelemaan painoja, että sieltä alta löytyy sitä lihasta mitä esitellä ylimääräisen laardin kadottua ;)

    VastaaPoista
  4. Donna, samoja "sivuvaikutuksia" on näkynyt täälläkin, joten ei voi ihan kokonaan sanoa, etteikö mitään näkyisi tai tuntuisi. Peruskärsimättömänä ihmisenä ei vaan millään malttaisi odotella ;)

    Neiti S, no näinhän se varmaan on. Olen viime aikoina lueskellut alan suosituksia, ja ne poikkeavat aika paljon toisistaan. Toisaalta kaikki liikunta on hyvästä, tai sitten väh. 45 min kerrallaan, ei kun intervallia, tai sittenkin useampi lyhyt hikipätkä päivän aikana, jotta aineenvaihdunta pysyy ylhäällä. Eli you´re damned if you do and you´re damned if you don´t. Perussettiä :D

    VastaaPoista
  5. Juu, siis kaikki liikuntahan tekee hyvää ja se on ihan bullshittiä, että rasva palaa vain alhaisella sykkeellä. Sillä korkealla sykkeellä vaan ei jaksa painaa niin pitkään.

    Itse saan säännöllisesti noottia aerobisen puutteesta, koska mieluummin näin talvikaudella liikuttelen salilla painoja. Tai siis liikuttelisin, ellen potisi tätä stanan sitkeää virusta. Mut heti keväällä lupaan ulkoiluttaa sauvoja tasaiseen tahtiin.

    Mutta tärkeintähän on, että liikkuu. Ja syö oikein. Syömisellähän on suurempi merkitys kuin liikunnalla.

    VastaaPoista
  6. no oma silmä sokeutuu sille muutokselle, että onhan sulla vaaka, mittanauha ja vaikka kamerakin, eli sellaiset objektiiviset insinöörikeinot, tuota muutosta seuratessa käytössä?

    kolmessa+ viikossa pitäisi tulosta näkyä jo pelkästään syömisiäkin muuttamalla (ainakin jos olet edes etäisestä vastaavanlainen karkkihiiri kuin minä ja olettaen, että sulla on oikeasti jotain fättiä, jota kadottaa alunperinkin), eli jos ei _oikeasti_ muutosta näy, kannattaa katsoa ensin tätä puolta.

    jos oot semmoisen perusterve, sanoisin, että salille mars ja töitä riittävillä painoilla. siis sellaisilla että silmätkin hikoilee (jos liikeet on hallinnassa). sitten seuraat että painot nousee (sisäinen tilastoija on tässä hyödyksi) ja jos eivät nouse korjaat ohjelmaa. vaihda circuit-nitkutustunnit salitreeniin ja pidät muutaman combatin ja stepin tms. oikean hikijumpan. ja jos tahtoo liikkua alhaisella sykkeellä voi harrastaa shoppailua ja kantaa maitokasseja tai muuta hyötyliikuntaa, salilla voi treenata kunnolla.

    VastaaPoista