torstai 26. helmikuuta 2009

Outoja tällä viikolla tapahtuneita asioita

- Olen telonut jalkani yöllä. Siis yöllä. Oikea jalkapöytä oli kipeä, kun heräsin tiistai-aamuna, ja on särkenyt siitä lähtien. Koska mulla on kuitenkin tinkimätön rutiini ja rautainen itsekuri, jota ei pienet vammat säväytä, olin silti eilen Pilates-tunnilla tiitin salilla.
- Digiboksin palautuminen kuoleman rajamailta uusilla ohjelmapäivityksillä varustettuna on saanut myös kutomisharrastukseni taas liikkeelle. Siinä määrin, että kummassakin etusormessa on puikkokuluma (watch out Lönnrot, tämä uudissana rokkaa).
- Hamsterigeenini on taas kerran aktivoitunut ja olen ostanut yhteensä n. litran shampoota ja saman verran hoitoainetta. Keskimääräisellä kulutuksella arvioituna ne kestävät noin vuoden. Tosin tässä ajassa ostan keskimäärin 10 uutta pulloa.
- Olen epätoivoisessa yrityksessäni säästää kännykän akkua (ja minimoida aivoja tuhoava säteily yöaikaan) sulkenut puhelimen yöksi. Keskimäärin puhelin on tällöin avattu klo 13 iltapäivällä.
Jalkani saa tänään vapaapäivän, mutta koska huominen on vapaapäivä töistä, se on myös liikuntapäivä jalalle. Tai lähden Ideaparkiin ostamaan shampoota.

2 kommenttia:

  1. Mä olen saanut polveni lukkoon sängyssä makoilemalla. En edelleenkään tiedä, miten se oli mahdollista.

    Pikkusormeni puutuvat nukkuessa säännöllisesti. Johtuu jostain niskassa olevasta hermosta, joka joutuu jumissa olevien lihasten puristuksiin, tiesi hieroja kertoa.

    VastaaPoista
  2. Kroppa toimii välillä oudoilla tavoilla. Liikunnan määrää listyäni olen oppinut myös kuuntelemaan omaa kehoa ihan eri lailla. Jos on jumissa, ei lenkkeilykään välttämättä auta, ja pienet krenkat saattavat pahentua, jos niistä ei välitä (tai ne poistuvat itsekseen ;).

    VastaaPoista