sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Pasila


Ostin Anttilan alennusmyynnistä Pasila-nimisen tv-sarjan ensimmäisen kauden 12 hulvatonta jaksoa dvd:llä.
Kyseessä on huippuhauska suomalainen poliisien arjesta kertova animaatiosarja, jonka TV2 on valitettavasti piilottanut jonnekin puuduttavien keskusteluohjelmien ja itseään toistavien uutisten välimaastoon. Huumori on absurdin satiirista ja sanailu nopeaa & kärkevää, ja poliisisetä on tässä sarjassa aina oikeassa (niin kuin tosielämässäkin?). Päähenkilö Kyösti Pöysti on n. 30vee nuorempi komisaario, joka jostain käsittämättömästä syystä imee vielä tuttia ja jahtaa rikollisia omalaatuisella tyylillään. Tapauksessa riippuen tämä tarkoittaa pahiksen yllyttämistä hyppäämään katolta tai heidän kanssaa riitelemistä kesken panttivankitilanteen. Antaa Kyöstin itsensä kertoa lisää:
"Suomalainen rikos on huonosti suunniteltu, toissijaisista motiiveista tehty ja useimmiten sekä uhrin että tekijän kannalta lähinnä vaivaannuttava kokemus. Poliisin tehtävä on hakea tekijä kotoa, solvata tätä kunnes tämä murtuu itkuun ja siitä sitten pikkuhiljaa paranee ihmisenä eikä enää ryssi."
Sarjaan voi tutustua myös Ylen alta löytyvillä kotisivuilla ja nettitv:ssä. Realismista erkaantuneet voivat myös liittyä Pasila-ryhmään Facebokissa.
Testiloviisa suosittelee :D

1 kommentti:

  1. Itse tutustuin tähän sarjaan vasta eilen illalla, kun telkkari oli kerrankin(!) auki. Vaikutti hauskalta, ollakseen suomalainen animaatio. Sarja naulitsi myös talouden miesjäsenen sohvalle (se on jo pienoinen ihme, sillä hänet tapaa lähes poikkeuksetta tietokoneen eikä telkkarin ääreltä). Pitää ehkä ruveta seurailemaan enemmän, mutta tuo esitysaika/paikka oli kummallinen. Tosin en tiedä olivatko ne uusintoja vai ihan uusia jaksoja.

    VastaaPoista